Bob Shaw: Orbitsville

"Orbitsville on jättiläismäinen keinotekoinen planeetta, joka löydetään sattumalta. Ensivaikutelma siitä on, ettei siellä ole asukkaita ja suurisuuntainen asutusohjelma aloitetaan. Vähitellen paljastuu yllättäviä asioita planeetan luonteesta – siellä eivät päde samat fysiikan lait kuin Maapallolla.

Orbitsville on romaani vallasta ja sen väärinkäytöstä tulevaisuuden yhteiskunnassa. Kirja on myös kuvaus tulevaisuuden tutkimusmatkailijoista ja heidän vaikeuksistaan vieraan planeetan pinnalla. Se on toinen Bob Shawn suomennettu scifi-romaani."

**********

Hengästyttävä pokkari!

On surku, ettei scifikirjoja luokitella sen pidemmälle kuin pelkästään scifiksi, koska tämä olisi ehdottomasti ansainnut muitakin titteleitä: Scifitoimintaseikkailu. Näin ensialkuun. Aivan mahtavia fysiikkamaisia sekä astronomisia kuvauksia tulevaisuuden avaruudesta sekä laitteiden toiminnasta. Alku ja loppu erittäin jänniä, ei loppunut kesken ja sai toivomaan lisää samanlaista. Ei missään nimessä tuottanut pettymystä mielikuvituksettomuudella tai sillä, että juoni olisi lopussa vain hiipunut pois. Kirja piti otteessaan viimeiseen pisteeseen asti.

Törmäsin netissä Orbitsvillen arvosteluun missä kerrotaan kuinka science fictionissa juotuu aina antamaan niin paljon anteeksi, hahmot jäävät ohuiksi, tarina sisältää kaksi arkkityyppiä... ja sama tyrmääminen jatkuu risingshadown arvostelussa.

Olen täysin eri mieltä. Mielestäni kaikkien ihmisten, niin tosielämän kuin kirjan henkilöhahmojen luonteenpiirteitä ei tarvitse selitellä. Ihmisistä nyt vain tulee hyviä tai pahoja vaikka kokisivat täysin samat tapahtumat elämänsä aikana. Ja löytyyhän Elisabetin kostonhimolle aivan hyvä yksi selitys heti alusta.

Minua ainakin kiinnostavat tekniset selitykset. Eikä niitä missään määrin ollut tässä liikaa! On totta, ettei niiden lukeminen solju silmien läpi yhtä jouhevasti kuin ihmissuhdedraama tai pelkkä toimintaosio, mutta ei kai sen ole tarkoituskaan. Välillä pitääkin keskittyä oikein kunnolla lukemiseen, jotta saa edes osittain sisäistettyä kirjoittajan huikeat visiot.

Eikö se ole liian helppoa scifiä jos mitään tulevaisuuden utopiaa, apokalyptista maailmaa tai huikeita keksintöjä ei vaivauduta selittämään lainkaan? Ja onko se sitten enää 100 prosenttista scifiä? Ei sillä, että kaiken pitäisi puhdasta lajigenreään ollakaan, mutta esim. tulevaisuudessa tapahtuvista ihmissuhteista kertova kirja varmastikin saa aivan erilaisen lukijakunnan kuin teknisillä kuvauksilla väritetty toimintascifi.

 

Simon Ings: Kuumalinja

"Simon Ingisin ensimmäinen romaani Kuuma pää esitteli meille aivan ainutlaatuisen ja vaikuttavan äänen 1990-luvun kirjallisuudessa. Ingsin uusi romaani Kuumalinja syöksyy punahehkuisena uuden kyberkineettisen maailmanjärjestyksen etulinjoille, kun tekoälyt ovat kasvaneet ulos kielellisestä kommunikaatiosta ja keskustelevat suoraan unten ja näkyjen kautta...

Ajattelevia kaupunkeja syntyy ympäri maailmaa levitetystä valokaapeliverkosta. Ajaylla oli kerran suuri tulevaisuus edessään, hänen kätilöidessään niitä työnantajansa Haagin keskuviraston laskuun, ensin Delhi, sitten Milano. Mutta rikas nainen viettelee Ajayn pettämään työnantajansa. Hänen kykynsä siirtyvät vapaille markkinoille, ja hän päätyy Rio de Janeiron häikäilemättömän pormestarin palvelukseen. Rio haluaa jotakin aivan erityistä. Se haluaa tulla ihmiseksi. Tähän tarkoitukseen Ajayn on ryöstettävä harvinaislaatuista teknologiaa uuden ajan Frankensteinilta nimeltä Snow. Snow on kauan sitten kuollut wetware-ekspertti, josta tuli maata kiertävä tekoäly, massiivi Dayus Ram. Snow'n ylivertaisuus johtaa Ajayn skalpellin alle, tuotantobiologisen kokeilun kohteeksi.

Snow haluaa lähettää lahjan maassa olevalle sisarelleen Presidiolle, sotilastukikohdalle joka muuttui autistiseksi ja vajosi mereen vähän sen jälkeen kun Snow oli kuumalinjoittanut sekä tukikohdan että sen henkilöstön. Ja Rosa, Dayus Ramin tuotettu tytär, on Rioa edellä. Se on tullut ihmiseksi. Rosa tarvitsee uusia leikkejä...

Simon Ings on mestari. Hän nouseee tieteiskirjallisuuden tähtitaivaalle. - Daily Mail"

**********

Tarkkaavaisuutta ja keskittymiskykyä vaativaa (mitä minulla harvoin on), aivonystyröitä härnäävää sekä välillä käsityskyvyn ylittävää mahtavaa scifiä! Eli tykkäsin.

Hyvä scifi on mielestäni ehdottomasti sellaista mitä ei voi heti lukea läpi heittämällä. Ei ainakaan jos se sisältää teknisiä ja avaruudellisia kuvauksia maista, universumista, laitteista, tekniikasta, olioista, käsityksistä. Sitten, kun kaiken tämän on sisäistänyt, kirjan maailman todellisuuden, ymmärtäminen on helpompaa ja alkaa nähdä tarinassa esiintyvät hahmotkin samaistuttavina henkilöinä.

Maapallo on jonkinasteisen post-apokalyptisen tuhon ja myös kehityksen jäljiltä köyhien jonkinmoinen asuinpaikka ja rikkaiden leikkikenttä. Ihminen ei ole ainut älykäs. Älykkäimmät ovat isoja hermorakenteita tiedon kulkuväylillä. Massiiveja. Kaupunkeja.

Ihmiset ovat halpoja ja sisältävät arvokkaita varaosia toisille ihmisille. Ihmisen voi piuhottaa ja elollisen elämän voi päättää yhtä helposti kuin puhelinsoiton. Ja kaikkea valvotaan. Ainakin kaikkea sitä millä on päättävissä asemissa olevien ihmisten ja tiedostavien kaupunkien mielestä merkitystä. Yhtä hyvin tiedon tulvaan voi hukkua valvovalta silmältä. Vain huomatakseen että on ollut silmäiltävänä koko ajan.

Lumoava, rohkea ja kutkuttava. Rajoja rikkova.